Terhi Tuukkanen

Aluepäällikkö, psykologi

Personnel Jyväskylä, Personnel Oulu

Nautin erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja erityisesti viihdynkin asiakastyössä, haastavien rekrytointitoimeksiantojen parissa. Hallitsen monipuolisesti erilaiset henkilöhakumenetelmät sekä henkilöarvioinnin, myös vaativalla johtotasolla. Olen parhaimmillani pystyessäni tuottamaan asiakkaalle lisäarvoa osaamiseni kautta. Toimialueeni kattaa koko Keski,- Itä,- ja Pohjois-Suomen, joten minut voit löytää yhtälailla Jyväskylän tai Oulun toimipisteestä taikka auton ratista kohteenani Rovaniemi ja asiakastapaaminen.

Kokemus

Soveltuvuusarviointien parissa olen toiminut vuodesta 2000 ja Personnel Groupilla olen työskennellyt vuodesta 2006. Nykyisessä tehtävässäni pystyn hyödyntämään erinomaisesti sekä kaupallisen koulutukseni johtamisen, erityisesti henkilöstöjohtamisen puolelta että psykologin koulutukseni. Ennen nykyvastuitani toimin henkilöstökonsulttina sekä asiakasvastuullisena konsulttina ja aiemmin työskentelin myös opetus-ja koulutustehtävissä. Olen Suomen psykologiliiton sertifioima henkilöarvioija ja minulla on myös aikuiskouluttajan / aineenopettajan pätevyys. Vapaa-aikani kulutan mielelläni urheilun parissa ja matkustellen. Luen myös paljon, pääasiassa henkilökuvia ja elämäkertoja.

 

Koulutus

KTM, PsM