Timo Tuohimaa

Konsulttijohtaja

Personnel Helsinki

Olen aloittanut Personnel Groupissa rekrytointi- ja outplacement-konsulttina vuonna 1996. Työnkuvassani korostuu suora asiakastyö – teen rekrytointiprojekteja sekä media- että suorahakuna ja soveltuvuusarviointeja. Siinä ohella outplacement-, uraohjaus- ja monenlaiset koulutuspalvelut tuovat lisäväriä työnkuvaani. Asiakaskuntani painopiste on ollut teknologiateollisuudessa, ICT sektorilla ja jukishallinnossa – olen vastuussa mm. Valtion puitesopimuksesta. Viihdyn hyvin asiakaskuntani parissa ja monien asiakkaitteni kanssa olen ilokseni tehnyt lämminhenkistä yhteistyötä jopa 20 vuotta.

Ennen Personnelia olen toiminut asiantuntija- ja esimiestehtävissä metsä- ja kemianteollisuudessa, graafisella alalla sekä opiskeluaikana korkeakoulun kehittämistehtävissä ja ammatillisessa jatkokoulutuksessa. 1990-luvun alkupuolella toimin useita vuosia outplacement-konsulttina silloin kun koko ala oli uusi Suomessa. Menestyksellistä asiakastyötä olen tehnyt vuodesta 1978 lähtien.

Kiinnostukseni rekrytointiin ja ihmisten arviointiin syttyi, kun opiskelujeni loppuvaiheessa perustin Kehitysmaakaupan opinto- ja tutkimusprojektiyhdistyksen yhteyteen Etelä-Amerikkaan suuntautuneen tutkimusprojektin. Olin ryhmän toinen vetäjä kahden vuoden valmisteluajan ja itse puolen vuoden matkan aikana. Projektiin valitsimme seitsemän henkilöä yli 50 hakijan joukosta – käyttäen myös henkilöarviointimenetelmiä. Projektin yhteydessä innostuin opiskelemaan espanjan kielen lisäksi myös työpsykologiaa.

Koen sekä rekrytoinnin että outplacementin hyvin mielekkääksi ja yhteiskunnallisesti merkitykselliseksi työksi, koska siinä voin parantaa organisaatioiden menestystä ja tehokkuutta saattamalla yhteen toisilleen sopivat työnantajat ja työntekijät.

Koulutus

DI

Julkaisut ja patentit

1988, Patentti “Process for the treatment of hides” WO 1988010317 A1

1994, Patentti yhdessä Aila Ukkosen kanssa “Method of treating hides” US 5326377 A

1991 Ympäristöministeriön palkinto (40.000 mk) ympäristöystävällisestä keksinnöstä