Tytti Miskala

Research Manager

Personnel Tampere

Työskentelen Eezy Personnelilla Research-tiimin esihenkilönä. Uskon, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä tiimissä yhteistyötä tekemällä!

Lisäksi tehtävänäni on huolehtia, että löydämme asiakkaidemme tarpeisiin parhaiten soveltuvat ehdokkaat suorahaun keinoin.

Olen aiemmin toiminut vaihtelevissa henkilöstöhallinnon tehtävissä tukemassa työsuhteen elinkaaren eri vaiheita aloittamisesta päättämiseen. Aiemmissa rooleissani olen hoitanut toimihenkilörekrytointeja digitalisoituvalla finanssialalla, työntekijärekrytointeja suuressa metsäteollisuusyrityksessä sekä kasvattanut kansainvälisen HR työskentelyn kokemustani teknologia-alan johtavissa yrityksissä henkilöstöalan kiperän aiheen, YT-neuvotteluiden parissa.

Vahvuudet

Ammatilliset mielenkiintoni keskittyvät modernin rekrytoinnin työkalujen ja analytiikan hyödyntämiseen sekä työnantajamielikuvaa vahvistavaan sisällöntuottoon. Olen erittäin kehittämisorientoitunut ja arjessa pyrin jatkuvasti punnitsemaan tapojani tehdä töitä etsien keinoja helpottaa tai nopeuttaa tekemistäni. Erityisen utelias olen tutustumaan alati muuttuvan sosiaalisen median tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Koulutus

Liiketalouden tradenomi.

Tarjoamani palvelut