Controller

Kehitämme liiketoimintaamme ja etsimme joukkoomme

Controlleria

vastaamaan Satronin taloushallinnon raportoinnista ja sen kehittämisestä.

Satron Instrumentsin korkean teknologian tuotteet tunnetaan Suomessa ja maailmalla. Myyntiä on yli 35 maahan pääosin edustajien kautta. Viennin osuus on noin 70%. Satron Instrumentsilla on erityisesti sellu & paperi-, ja juoma- ja elintarviketeollisuuden mittausinstrumenttien ja tutkimuslaitteiden toimittajana vahva jalansija yhtenä alan parhaista toimijoista.

Kasvun myötä etsimme nyt kansainvälisessä ympäristössä viihtyvää henkilöä, joka tulee vastaamaan osaltaan yrityksen taloushallinnon toiminnoista, raportoinnista sekä kehittämisestä.

Olennaisimmat tehtävät:

Tärkein tehtäväsi on Satronin kuukausiraportoinnin laatiminen ja siihen liittyvien sidosryhmien kanssa tapahtuva yhteistyö. Pelikavereina sinulla on tehtävässä mm. sisäisesti yrityksen johto, assistentit ja ulkoisesti tilitoimisto sekä palkanlaskenta.

  • Kuukausiraportoinnissa teet seurantaa mm. myyntisaatavien ja kansainväliseen kauppaamme liittyvien laskutuksien parissa.
  • Tehtäviisi kuuluu osallistua yrityksen tilinpäätöksen laadintaan yhdessä tilitoimiston kanssa.
  • Tulevaisuuden tavoitteena on parantaa sisäisen laskennan raportointia, johon toivomme sinulla olevan näkemystä.
  • Raportoit talouspäällikölle ja pystyt tarvittaessa toimimaan laskuttajan sijaisena (kotimaa ja ulkomaa).

Olennainen osaaminen:

  • Sopiva lähtökohta tehtävään on taloushallinnon koulutus ja vähintään 3-5 vuoden kokemus vastaavista tehtävistä.
  • Kokemuksesi voi olla tilitoimistoista, joissa olet työskennellyt yrityksien taloushallinnon lukujen parissa. Tai vastaavasti olet urasi alkuvaiheessa oleva innokas taloushallinnon ammattilainen, joka hakee itselleen pykälää vastuullisempaa tehtävää.
  • Hallitset talousrutiinit ja pystyt hyvään yhteistyöhön ulkoistettujen toimintojen tuottajien kanssa. Neuvottelut ja vuorovaikutus sujuu sinulta sujuvasti ainakin suomen ja englannin kielellä. Saksan ja ruotsin kielen taidosta on etua työssäsi.
  • Sinulla on sujuvat IT-taidot, joiden avulla työskentelet mm. Procountor ja Powered ERP-järjestelmien kanssa.
  • Ehkä tärkein ominaisuutesi on kuitenkin aktiivisuutesi ja hyvät vuorovaikutustaidot.

Miksi töihin Satronille?

  • Satronin tuotteet, mittausinstrumentit, ovat alallaan maailman kärkeä ja ne tunnetaan huippulaadustaan.
  • Satronilla on pitkä historia alalta, noin 80 vuotta ja yrityksen tavoite on kvartaalitalouden sijaan keskittyä kannattavaan kasvuun. Keskimääräinen liikevaihdon kasvu on ollut viime vuosien aikana noin 10% vuodessa.
  • Satronilla sinulla on mahdollisuus päästä työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä.
  • Satronin tuoreet toimitilat Pirkkalan Kurikassa ovat hyvien yhteyksien varrella ja tarjoavat erittäin viihtyisät tilat yhdessä ammattimaisten työkavereiden kanssa.

Mikäli uudet haasteet maistuisivat tässä vaiheessa uraa, niin laita meille CV ja hakemuksesi tulemaan. Hakemuksessa voisit myös mainita, että miksi haluaisit meille töihin ja mikä työn tekemisessä sinua motivoi?

Lisätietoja hausta:

  • Lisätietoja tehtävästä antaa Satronilta Hannu Lautamäki, 040 701 8012 tai Jukka Marttila p. 040 5188623 tai hakuun liittyvissä asioissa Eezy Personnelin rekrytointikonsultti Hannu Järvimäki, 050 367 0862,
  • Haku päättyy 20.2.
  • Jätäthän hakemuksesi osoitteessa personnel.fi

Haku päättyi

20.02.2020

Työsuhde

Vakituinen

Työn laatu

Kokopäiväinen

Työ alkaa

Sopimuksen mukaan

Sijainti

Pirkkala

logo: Satron Instruments Oy

Satron Instruments Oy:n tarina juontaa juurensa yli 70 vuoden päähän Valmetin instrumenttitehtaaseen saakka. Vuodesta 1998 alkaen toiminta on jatkunut Satron Instruments Oy:nä. Vuodesta 2003 lähtien olemme olleet 100% kotimaisessa omistuksessa oleva yritys. Kotimaisuus antaa meille loistavat mahdollisuudet kehittää laitteitamme asiakkaidemme haluamalla tavalla. Sopivan kokoisena toimijana, olemme joustavia vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. . Oleellinen osa vahvuuttamme on oma kokenut tuotekehitys- ja suunnitteluosastomme. Toimitilamme sijaitsevat edelleen Tampereen Sarankulmassa. Tuotteemme ovat käytössä yli 60 maassa paperi-, sellu-, elintarvike- ja kemianteollisuudessa ympäri maailman.

Satron Instruments Oy suunnittelee, kehittää ja valmistaa innovatiivisia prosessi-instrumentteja  teollisuuden käyttöön. Tuotevalikoimastamme löytyy lähettimet paine- ja paine-eron mittaamiseen sekä lähettimiä sameuden, sakeuden ja pinnan mittaamiseen. Tarjoamme myös parhaat asennustekniset ratkaisut eri sovelluksiin. Tuotteissamme yhdistyy alan viimeisin teknologia ja vuosikymmenten mukanaan tuoma osaaminen. Kehitämme laitteitamme asiakkaan tarpeet huomioiden ja kulloisenkin prosessin vaatimalla tavalla.

Satron Instruments Oy:ssa työskentelee noin  30 henkilöä ja liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa. Satron Instruments Oy kuuluu palloventtiilivalmistaja Jouka Oy:n kanssa samaan konserniin; yritysten yhteinen liikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa.