Innovaatiokeskittymän johtaja

HAEMME VISIONÄÄRISIÄ UUDISTAJIA JOHTAMAAN METROPOLIAN ÄLYKKÄÄN LIIKKUMISEN JA TIETO-OHJATUN RAKENTAMISEN INNOVAATIOKESKITTYMIÄ

Haluamme Metropoliassa antaa vahvan panoksemme yhteiskunnan uudistamisen ja kestävän kasvun vauhdittamiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Strategiamme ytimessä ovat innovaatiokeskittymät, jotka rakentuvat yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden ympärille.

Innovaatiokeskittymän johtajana olet luomassa uutta toimintakulttuuria ja -mallia, jossa Metropolia tulee olemaan innovaatioekosysteemien keskeinen toimija yhteistyössä yritysten, julkisen sektorin, muiden korkeakoulujen ja kansalaisten kanssa.  Verkostomaisen yhteistyön tuloksena tulee syntyä tutkimustietoa, ratkaisuja, tuotteita, palveluita ja uusia yrityksiä. Samalla osaaminen uudistuu.

Tulet johtamaan innovaatiokeskittymän strategista hankesalkkua ja käytössäsi on Metropolian osaamisalueiden ja yhteisten palvelujen laaja asiantuntemus. Olet varmistamassa Metropolian kasvua ja osaamisen uudistumista.

Haemme johtajia innovaatiokeskittymiin Älykäs liikkuminen ja Tieto-ohjattu rakentaminen.

Innovaatiokeskittymän substanssiosaamisen lisäksi edellytämme vahvaa näyttöä verkostoissa ja ekosysteemeissä toimimisesta sekä kykyä strategiseen ajatteluun ja vaikuttamiseen:

Innovaatiokeskittymän johtajalta edellytämme lisäksi:

  • johtamis- ja organisointitaitoja
  • kykyä innostua haasteista ja innostaa muita luottamukselliseen yhteistyöhön
  • kykyä ennakoida tulevaisuuden trendejä ja osaamistarpeita
  • herkkyyttä tunnistaa erilaisia yhteistyö- ja innovaatiomahdollisuuksia
  • rohkeutta tuoda esille Metropolian vahvuuksia sekä onnistumisia
  • kokemusta yritysyhteistyöstä
  • kokemusta strategisten projektien ja innovaatiotoiminnan johtamisesta
  • erinomaista suullista ja kirjallista englanninkielen taitoa
  • ylempää korkeakoulututkintoa, tohtorin tutkinto luetaan eduksi
  • hyviä kommunikointi- ja yhteistyötaitoja

Tulet työskentelemään osana TKI-johtajan tiimiä.

Toistaiseksi voimassa olevat innovaatiokeskittymien johtajien kokopäiväiset tehtävät alkavat 1.1.2019 ja niihin sovelletaan AVAINTES-sopimusta.

Hakemukset osoitteella www.metropolia.fi/tyopaikat. Hakuaika päättyy 10.12.2018.

Hakemuksessa pyydämme nostamaan esille tehtävän kannalta merkitykselliset tulokset aikaisemmalta työuraltasi ja lisäksi kerro, kuinka lähtisit kehittämään johtamaasi innovaatiokeskittymää, jotta Metropolian kasvulle ja osaamisen uudistumiselle asetetut strategiset tavoitteet toteutuvat. Hakemukseen liitetään CV.

Lisätietoja antaa TKI-johtaja Anna-Maria Vilkuna, puh. 040 3347929

Haku päättyy

10.12.2018

Työsuhde

Vakituinen

Työn laatu

Kokopäiväinen

Työ alkaa

1.1.2019

Sijainti

Helsinki

logo: Metropolia Ammattikorkeakoulu

Metropolia Ammattikorkeakoulu muodostaa 16 500 opiskelijan ja noin 1000 työntekijän yhteisön. Koulutamme kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita. Olemme korkeakoulutuksen uudistaja ja vastuullinen kumppani, haemme yhteistyössä uusia ratkaisuja ja rakennamme parempaa tulevaisuutta työelämän tarpeisiin.