Kirjanpitäjä

Haemme nyt KIRJANPITÄJÄÄ (tilinpäätöstaitoinen)

vastaamaan Varalan kirjanpidosta (oy ja säätiö).

Varalan Urheiluopisto on tunnettu liikunnan ja hyvinvoinnin edistäjä. Se tuottaa omien työntekijöiden voimin koulutus-, opetus ja valmennuspalveluita erilaisille asiakasryhmille.

Kirjanpitäjänä työskentelet taloushallinnon tehtävissä, huolehdit kirjanpidon oikeellisuudesta ja oikea-aikaisuudesta sekä osin sen raportoinnista eri sidosryhmille.    

Mitä odotamme

Olet tehnyt kirjanpitotehtäviä eri toimintaympäristöissä (tilitoimisto, yritys tai säätiö) ja osaat tehdä myös tilinpäätöksen. Maksuliikenteeseen, osto- ja myyntireskontraan liittyvät tehtävät ovat vastuullasi kuten myös mahdolliseen perintään liittyvät tehtävät sekä tilastoinnin ja raportoinnin tehtäviä.

Tehtävässä tarvitaan joustavuutta, ongelmanratkaisukykyä ja oma-aloitteisuutta. Sinulla on mielellään soveltuva tutkinto liiketalouden alalta (opisto tai korkeakoulu), ja eduksi katsotaan KLT-tutkinto.

Toivomme, että hallitset taloushallinnon järjestelmien ja Excelin käytön ja olet yleisemminkin kiinnostunut tietojärjestelmiin ja digitalisaatioon liittyvistä asioista sekä työn kehittämisestä. Omaat hyvät tiimi- ja yhteistyötaidot. Olet suomen ja englannin kielen taitoinen. Procountor ohjelman tunteminen luetaan eduksi, kuten myös kokemus palkanlaskennasta.

Mitä tarjoamme

Mahdollisuus soveltaa kertynyttä osaamista ja kehittyä. Säätiö ja osakeyhtiöympäristö takaavat monipuolisuuden ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuden.

Mahdollisuus olla osa liikunnallista ja toiminnallista ympäristöä, jossa päivittäisen tekemisen taso takaa tulevaisuuden menestyksen. Varalassa Sinua odottavat mukavat asiakkaat, loistavat työkaverit sekä miellyttävä ja vauhdikas toimintaympäristö.

Tehtävä on vakituinen ja alkaa 1.6.2019 tai sopimuksen mukaan.

Tästä eteenpäin

Lisätietoja tehtävästä antavat talouspäällikkö Marja-Liisa Tahlo p. 044 3459 940 sekä rekrytointikumppanimme Personnel Group, Mika Ahlfors p. 03 3138 0464.

Lähetä CV sekä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen www.personnel.fi  kautta 14.4.2019 mennessä.

Haku päättyi

14.04.2019

Työsuhde

Vakituinen

Työn laatu

Kokopäiväinen

Työ alkaa

1.6.2019 tai sopimuksen mukaan

Sijainti

Tampere

Toimiala

Taloushallinto

logo: Varalan Urheiluopisto

Varalan Urheiluopisto on valtakunnallinen liikunnan koulutuskeskus, joka sijaitsee keskellä Tamperetta Pyynikinharjun kupeessa, Pyhäjärven rannassa. Toimintamme pääalueita ovat liikunta-alan koulutus, vapaa-ajan kurssi- ja leiritarjonta, yritysten työhyvinvointipalvelut, kokous- ja liikuntapäivät sekä urheilu- ja valmennustoiminta. Tutustu meihin osoitteessa www.varala.fi