Talouspäällikkö

Nykyisen talousjohtajan siirtyessä eläkkeelle, Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (Ammattiopisto SAMIedu) hakee

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

Talouspäällikkönä vastaat kuntayhtymän talous-, palkka- ja hankintapalveluista sekä niiden kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu talouden suunnittelu, raportointi ja seuranta. Myös maksuliikenne ja kassanhallinta, investointien valmistelu ja seuranta, vakuuttaminen sekä sisäinen valvonta ovat vastuullasi. Kuulut kuntayhtymän johtoryhmään ja toimit vastuualueesi henkilöstön esimiehenä.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja vahvaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä. Odotamme lisäksi kokemusta esimiestyöstä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä vahvoja tietoteknisiä valmiuksia. Arvostamme kunnallishallinnon, kuntatalouden sekä ammatillisen koulutuksen rahoituksen tuntemusta. Etsimme kuitenkin ennen kaikkea rautaista talouden ja hallinnon ammattilaista joukkoomme. Tehtävä edellyttää tarkkaa ja oma-aloitteista työotetta.

Virkasuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja työ alkaa touko-kesäkuussa 2019 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Voit esittää oman palkkatoivomuksesi.

Lisätietoja tehtävästä antavat Personnel Groupin henkilöhakukonsultti Ilpo Niemelä p. 050 434 9842 / ilpo.niemela@personnel.fi ja kuntayhtymän johtaja/rehtori Jukka Mustonen 044 550 6300 / jukka.mustonen@samiedu.fi. Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi 1.4.2019 klo 12.00 mennessä verkkosivujen www.personnel.fi kautta.

Hae tätä paikkaa

Haku päättyy

01.04.2019
Täytä hakemus

Työsuhde

Vakituinen

Työn laatu

Kokopäiväinen

Työ alkaa

Sopimuksen mukaan

Sijainti

Savonlinna

logo: Itä-Savon koulutuskuntayhtymä

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä on kuuden kunnan omistama ammatillisen koulutuksen järjestäjä, jonka ylläpitämässä Ammattiopisto SAMIedussa opiskelee noin 1600 tutkinto-opiskelijaa. Henkilöstöä on noin 170. Kokonaisasiakasmäärä vuositasolla on noin 4500 henkilöä. Opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkinnon neljä kertaa voittanut Ammattiopisto SAMIedu sijaitsee Savonlinnassa, Saimaan saaristokaupungissa.