Toimitusjohtaja

Haemme visionääristä ja dynaamista

TOIMITUSJOHTAJAA

Vastaat itsenäisesti ja kokonaisvaltaisesti satamayhtiön toiminnan johtamisesta, kehittämisestä ja tuloksesta hallituksen asettamien tavoitteiden ja linjausten mukaisesti muuttuvassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. Apunasi sinulla on osaava ja kokenut johtoryhmä. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, eri sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Seuraat aktiivisesti mitä alalla tapahtuu ja kartoitat rohkeasti uusia mahdollisuuksia. Osaat omalla esimerkilläsi näyttää suuntaa, innostaa ja kannustaa henkilöstöäsi.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. DI tai KTM), aikaisempaa kokemusta ja näyttöjä liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, strategista ajattelua ja visiointikykyä, kokonaisuuksien hallintaa ja organisointikykyä, sujuvaa englannin kirjallista ja suullista kielitaitoa sekä hyviä vuorovaikutus- ja henkilöjohtamisvalmiuksia. Arvostamme satama-alan ja kuntasektorin toiminnan tuntemusta.

Tarjoamme alueellisesti merkittävän satamayhtiön ykkösjohtajan position ja satama-alan näköalapaikan, ammattitaitoisen ja hyvähenkisen työyhteisön sekä kykyjäsi ja osaamistasi vastaavat edut.

Lisätietoja tehtävästä antavat hallituksen puheenjohtaja Arto Nurmi to 23.1. klo. 14.00 – 16.00 ja to 30.1. klo. 14.00 – 16.00, p. 044 571 5838 sekä 3.2. alkaen konsulttijohtaja Kari Sorvari / Eezy Personnel, p. 0500 462 550. Odotamme hakemuksia ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 16.2.2020 mennessä  hakulomakkeen kautta.

Haku päättyi

16.02.2020

Työsuhde

Vakituinen

Työn laatu

Kokopäiväinen

Työ alkaa

Sopimuksen mukaan

Sijainti

Pori

logo: Porin Satama Oy

Porin Satama Oy on kehittyvä satamayhtiö, joka tuottaa vuokraus-, alus- sekä nosturi- ja kuljetinpalveluita. Porin Satama Oy muodostuu kolmen sataman kokonaisuudesta, johon kuuluu Mäntyluodon satama-alue, Tahkoluodon syväsatama-alue sekä Tahkoluodon kemikaalisatama. Olemme aito yleissatama, joka kykenee palvelemaan kaikkia Itämerellä kulkevia aluksia. Yhtiössä työskentelee noin 40 satama-asiantuntijaa.

Strategiamme on olla Suomen johtava metalliteollisuuden tuotteiden ja raaka-aineiden hub-, energia-, kierrätys- ja nestebulk-satama sekä Itämeren energisin ja tehokkain satama ja halutuin partneri. Tavoitettamme tukee Pohjanlahden ja Itämeren parhaimmistoon kuuluva infrastruktuuri ja palvelut. Vahvuutemme ovat energian, kierrätysmateriaalien ja nestebulkin käsittelyssä. Näiden lisäksi meillä on pitkä osaaminen metalli- ja metsäteollisuuden raaka-aineiden ja valmistuotteiden kanssa.