Kertaluontoisesta suorarekrytoinnista strategiseen kumppanuuteen


Aihe:

Tänä päivänä on tyypillistä, että suorahakukumppanille on tarvetta, kun halutaan paikata tyhjiä aukkoja omassa organisaatiossa. Yleensä tarve on akuutti ja uusi osaaja pitää löytää nopeasti. Omat resurssit tai osaaminen eivät riitä, joten apua haetaan ulkopuolelta. Kumppani voi olla ennestään tuttu tai sitten valinta tehdään kilpailutuksen perusteella. Ratkaiseviksi kriteereiksi kumppanin valinnassa osoittautuvat esimerkiksi hinta, suorahakuprosessin luvattu läpivientiaika ja referenssit kyseessä olevalta toimialalta.

Koska tarve uudelle työntekijälle oli jo eilen, niin suorahaun kautta lähdetään hakemaan nopeasti ja tehokkaasti valmista osaajaa. Kriteerilista uuden työntekijän ominaisuuksista muodostuu helposti pitkäksi – eikä markkinatilanteeseen suhteutettuna välttämättä edes realistiseksi. Vaikka suorahakukumppani olisi taitava ja kokenut, niin metsään menemisen mahdollisuus on aina olemassa. Kilpailu osaajista on kovaa ja etenkin omenasta toiseen omenaan vaihtajat ovat harvassa.

Mitä jos tulipalojen sammuttamisen sijaan suorahakukumppani valittaisiin osallistumaan yrityksen rekrytointiin pitkäjänteisesti? Mitä jos uusien osaajien rekrytointiin otettaisiin strateginen näkökulma? Mitä jos rekrytoitaisiin myös kehittymiskykyisiä ”tulevaisuuden talentteja”, jotka tuovat uutta energiaa ja näkökulmaa organisaatioon NYT, mutta ovat valmiita osaajia vasta muutaman vuoden päästä?

Tulevaisuuden talentti ei tarkoita pelkästään nuoren rekrytointia suoraan koulunpenkiltä, vaan se voi yhtä lailla olla innokkaan alanvaihtajan tai tulevaisuudessa tarvittavaa erikoisosaamista omaavan henkilön rekrytointi. Substanssiosaamisen lisäksi myös työyhteisötaidoille tulisi antaa vielä nykyistä suurempi painoarvo – miten yritys voi pysyä aallonharjalla ja kilpailussa mukana, jos työyhteisössä ei puhalleta yhteen hiileen ja innostuta tekemisestä samalla ambitiotasolla? Vain yhdessä voidaan kasvaa, organisaatioiden kehittäminen ei ole yksilöurheilua.

Yhden ja saman suorahakukumppanin käytöstä on pelkästään hyötyä strategisessa rekrytoinnissa. Muutamia voisi mainita:

  • Kumppani tuntee organisaationne ja sen osaamistarpeet nyt ja tulevaisuudessa.
  • Kumppanilla on pitkän kumppanuuden myötä jatkuvasti ajantasainen käsitys toimialanne markkinatilanteesta rekrytoinnin näkökulmasta.
  • Kumppani pystyy tarjoamaan tärkeää tietoa myös toimialanne kilpailutilanteesta.
  • Kumppani saattaa löytää teille osaajia myös toimeksiantojen ulkopuolella; konsultin silmät pysyvät auki myös muiden asiakastoimeksiantojen aikana.

Tänä päivänä suorahakupalvelut ovat enenevässä määrin räätälöitävissä asiakkaan tarpeisiin. Tapauskohtaisesti rekrytointi voidaan toteuttaa hybridinä; usean palvelun joustavana kokonaisuutena. Hinnoittelumallitkin uudistuvat, eikä konsultin laskutus perustu enää valitun henkilön vuosiansioihin. Yleensä mitä kokonaisvaltaisempi kumppanuus, sitä joustavammat hinnat ja palvelut. Mikset siis ottaisi suorahakukonsulttia strategiseksi kumppaniksi kaikkiin rekrytointeihisi?

Keskustele