Parasta osaamista tärkeisiin valintoihin

Personnel on…

Asiakaslähtöinen

Jokainen personnelilainen on tällä alalla aidosta kiinnostuksesta ihmisiin. Yksikään työnhakija tai asiakas ei ole meille pelkkä numero, kohtaamme jokaisen ihmisenä. Emme tee ehdokkaalle tai arvioitavalle tiukasta paikasta tarpeettoman vaikeaa.

Tuloksellinen

Teemme systemaattisesti hyvää työtä.  Toisaalta asiantuntijamme ovat myös ihmisiä, eikä kanssamme tarvita tulkkia. Raporttimme ovat helposti ymmärrettäviä ja suosituksemme konkreettisia.

Luotettava

Ajattelemme asiakkaan ja työnhakijan parasta pitkällä tähtäimellä. Käytämme tieteellisiä metodeja, joiden tulokset ovat toistettavia. Olemme tehneet luotettavasti hyvää työtä jo yli 30 vuotta. Asiakaskuntamme muodostuu niin yrityssektorin kuin julkishallinnon toimijoista, joiden kanssa olemme saavuttaneet kestäviä kumppanuuksia.

Laadukas

Asiantuntijamme ovat sekä kokeneita liiketoiminnan osaajia että laillistettuja psykologeja, joilla on psykologisen henkilöarvioinnin sertifikaatti. Olemme kaikessa toiminnassamme sitoutuneet hyvän henkilöarvioinnin käytäntöihin. Palvelujemme korkean laadun varmistamiseksi seuraamme rekrytointien onnistuneisuutta systemaattisesti.

Edistyksellinen

Pysymme ajan hermolla muuttuvassa työmarkkinassa. Meillä on sanottavaa ja tietoa, joka auttaa ihmisiä. Jaamme sitä aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, missä työnhakijatkin liikkuvat nykyään. Rakennamme työnantajamielikuvia taitavasti, olipa kyseessä perinteinen konepaja tai aloitteleva start up -yritys. Arviointimenetelmämme ovat psykologien käyttöön tarkoitettuja tutkittuja ja luotettavia työkaluja ja kehitämme osaamistamme ja palvelujamme jatkuvasti.

Kansainvälinen verkosto IESF

INTERNATIONAL EXECUTIVE SEARCH FEDERATION

Personnel Group on osa globaalia rekrytointiverkostoa, jolla on 130 toimistoa 40 maassa. IESF koostuu tunnetuista ja asiantuntevista rekrytointialan yrityksistä. Verkoston avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme rekrytoinnin huippuosaamista sekä paikallisten työmarkkinoiden ja yrityselämän tuntemuksen. Verkoston avulla voimme räätälöidä ratkaisuja yrityksille ja organisaatioille toimialasta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

IESF on kasvanut nopeasti ja sen piirissä on merkittäviä maailmanlaajuisia rekrytointiprojekteja. Tämä menestys perustuu vahvaan sitoutumiseen, jatkuvaan tiedonvaihtoon, hyvin määriteltyihin prosesseihin, tapaamisiin maailmanlaajuisesti konsulttien kanssa sekä järjestelmälliseen yhteistyöhön partneriverkoston sisällä.

IESF:n ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme rekrytointipalveluja kaikkialla maailmassa.

Katso tarkemmin: http://www.iesf.com/

Personnelin tarina

Personnelin vuonna 1985 perustanut Harri Mäkelä kertoo alkuajoistamme:

Halusimme olla vahva toimija. Arviointityö pysyi ja kehittyi toiminnan kivijalaksi, mukaan on matkan varrella tullut uusia vahvoja palvelualueita, kuten suorahaku. Olen aina tutkinut miten kilpailijat toimivat ja kiertänyt Lontoossakin tämän alan toimijoita, vain todetakseni, että tapamme toimia on erittäin hyvä ihan kansainvälisestikin verrattuna. Olemme selvinneet vaikeistakin lama-ajoista, kasvaen ja kehittyen koko ajan.

Yrityksen vaiheita:

1985 Yritys perustettiin

2002 Toimipisteen perustaminen Jyväskylään

2005 Toiminnan käynnistäminen Seinäjoella

2006 Toiminnan laajentaminen Helsinkiin

2011 Oulun toimipisteen avaus

2012 Liittyminen kansainväliseen IESF -verkostoon

2016 Personnel on osa VMP Groupia.

 

Toimitusjohtajamme Harri Mäkelä vuonna 1985

Toimitusjohtajamme Harri Mäkelä vuonna 1985

 

Klassinen logomme vuosilta 1985–1995.

Klassinen logomme vuosilta 1989–2013.

Ota yhteyttä

Helsinki

Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki
Puh. 010 820 1800
helsinki@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Tampere

Hämeenkatu 13 A
33100 Tampere
Puh. 03 3138 0400
tampere@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Jyväskylä

Technopolis Innova 1
Piippukatu 11
40100 Jyväskylä
Puh. 010 820 1801
jyvaskyla@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Oulu

Technopolis Lentokentäntie
Vihikari 10
90440 Kempele
Puh. 010 820 1801
oulu@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Seinäjoki

Kampusranta 9 C
60100 Seinäjoki
Puh. 03 3138 0400
seinajoki@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Joensuu

Koskikatu 13
80100 Joensuu
Puh. 050 444 2478
timo.riissanen@personnel.fi

Ihmiset &
saapumisohjeet

Personnel sosiaalisessa mediassa